mustikka-kookoskeksit (munaton)

Viime viikoilla koulun jälkeen teki mieli alkaa taas leipomaan jotain. Ainoa ongelma oli, ettei ollut munia, enkä enää millään jaksanu lähteä hakemaan kaupasta. Meinasin jo luovuttaa leipomisidean kunnes löysin netistä munattomien pikkuleipien ohjeen. Ohje näytti herkulliselta ja päätin heti kokeilla sitä. Muutin ohjetta jonkin verran. Esimerkiksi kookoshiutaleita ei tullut alkuperäiseen ohjeeseen, eikä myöskään mustikkatäytettä. Päätin soveltaa omanlaiseni pikkuleivät ja tämmöiset siitä tuli (ohje alempana):

OHJE:

taikina:

150 g voita

1.25 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

1.25 dl maissitärkkelystä

2.5 dl vehnäjauhoja

1.5 dl kookoshiutaleita

ripaus suolaa

0.5 tl leivinjauhetta

täyte:

mustikoita

hillo-marmeladisokeria (pakkauksen ohjeen mukaan)

1. Tee ensin täyte. Keitä mustikoita ja hillo-marmeladisokeria kattilassa niin kauan kunnes seos sakenee hilloksi.(Ohje pakkauksessa)

2. Aloita taikinan tekeminen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi, tomusokeri ja vaniljasokeri. 

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon. (Sekoite hyvin tasaiseksi, mutta älä vaivaa!)

4. Kaulitse taikina noin 2-4 mm paksuiseksi levyksi ja ota haluamallasi muotilla palasia.

5. Laita palat leivinpaperin päälle pellille ja paista 175 asteessa noin 5-7 minuuttia. (Keksit eivät saa väriä pintaan.)

6. Anna pikkuleipien jäähtyä ennen irroittamista.

7. Täytä pikkuleivät mustikkatäytteellä.

8. Nauti! :)

<3:llä Jennukka

"inttileskeys"

Heinäkuun lopussa muutin ensimmäistä kertaa toiselle paikkakunnalle - aivan yksin. Kaikki se turvallisuuden tunne ja kodin lämpö vedettiin jalkojeni alta kokonaan pois. Silloin monesti itseltäni kyselinkin, että mitenkähän tämmöinen maalaisjuntti pärjää ja tottuu kaupunkielämään. Kaikista raskainta oli kuitenkin  se, kun tiesin etten saisi poikaystävää mukaani. Hän lähti nimittäin armeijaan heinäkuussa ja on siellä edelleen.

Kaupunkielämä lähti loppujen lopuksi rullaamaan ihan hyvin. Uusi koulu, uudet kaverit ja uusi koti, jossa saan pysytellä omassa rauhassa niin paljon kuin sielu sietää. Alusta asti olen kuitenkin kaivannut juuri sitä Turvallisuuden tunnetta. Sitä, että olisi joku jolle puhua, joku jonka kanssa jakaa arki ja joku joka lohduttaa kun on paha mieli ja joku joka taas iloitsee kanssani kun olen onnellinen. Ja se Joku on tällä hetkellä armeijassa. 

Sitä tunnetta ei pysty sanoin kuvailemaan, kun on sunnuntai-ilta, kello tikittää kovaa vauhtia eteenpäin ja poikaystävä alkaa vaihtamaan inttivaatteita päälle. Mulla on kova ikävä jo siinä vaiheessa, koska en tiedä milloinka seuraavan kerran taas näen hänet. Kyllä siinä on itku tirahtanut joka ikinen kerta, kun olen lähtenyt ajamaan pois päin armeijan parkkipaikalta. Hassuintahan tässä on se, että poikaystäväni on intissä tosi lähellä - lähempänä mitä silloin, jos asuisin kotona porukoilla. Mutta ehkä se pahentaakin asiaa. Vaikka ois  tärkeä ihminen lähellä, muttei pysty puhumaan, näkemään ja olemaan konkreettisesti läsnä, ei se helpota sitä ikävää.

Onneksi saan yleensä kuitenkin käännettyä asian positiiviseksi ja aattelen, että joka kerta kun joudun sanomaan heippa rakas, niin joka kerta ollaan lähempänä sitä yhteistä kotia ja yhteistä arkea. Uskon, että tämä kokemus vaan vahvistaa entistä enemmän meidän suhdetta. Pikkuhiljaa alkaa tänne yksiöönkin jopa tulemaan sitä kodin lämpöä ja turvallisuuden tunnetta, kun tajuan miten ihana poikaystävä ja miten ihanat läheiset mulla on tukena joka hetki, vaikka ovatkin muualla. <3 

 Tällä hetkellä poltan kynttilöitä, haaveilen tulevasta ja nautin lämmintä kupillista mehukeittoa, joita poikaystäväni toi armeijasta muutamia kun oli jäänyt mehtäreissulta yli. Elämä on oikeastaan aika onnellista, jos vain jaksaa suunnata katsetta kohti tulevaa. Mulla on vaan paha tapa murehtia asioista, kun olen yksikseni. Ehkä laitan tavoitteekseni saada ruuvi päässäni positiivisuus-asentoon jouluun mennessä. Heh. Pääasia on kuitenkin se, että tiedän jaksavani odottaa sitä päivää ensi keväänä, kun saan rakkaani vihdoin tänne pyörittämään arkea kanssani. Kaksin aina kaunihimpi.

Teidän kokemuksia "inttileskeydestä"? :)


<3:llä Jennukka

Maailman paras salaatti!

Tätä salaattia tuli tehtyä kesällä moneen otteeseen: niin raikasta ja maukasta! Salaatin ohje oli jossakin lehdessä alkukesästä, nyt en vaan valitettavasti muista mistä lehdestä, mutta ohjeen onneksi nappasin talteen silloin. :)

En ollut aikaisemmin kokeillut mitään hirveän erikoisempia salaatteja. Ei tämäkään ohje sinänsä hirveän erikoinen ole, mutta esimerkiksi aikaisemmin ei tullut mieleeni lisätä mansikkaa sekä suolaa ja pippuria samaan soppaan. Äitini vinkkasi minulle tämän ohjeen lukiessaan lehteä (jota en edelleenkään muista :/ ) ja siitä se innostus lähti tähän salaattiin. Tämä nousi heti ykkössalaatiksi, tosin usein ei ole opiskelijana varaa tehdä näin herkkusalaattia.

MANSIKKA-MOZZARELLA -SALAATTI

OHJE:

- 1 ruukku jääsalaattia

- 1 ruukku rukolaa

- 1 rasia kirsikkatomaatteja

- 1/2 litraa mansikoita

- 3 kevätsipulia

- 1 paketti (n.300g) mozzarellaa

- ripaus suolaa myllystä

- ripaus pippuria myllystä

BALSAMICOSIIRAPPI

- 1/2 dl balsamiviinietikkaa

- 1/2 dl sokeria

1. Tee ensin kastike. Mittaa balsamiviinietikka ja sokeri kattilaan. Anna kiehahtaa pari minuuttia ja sitten jäähdytä.

2. Huuhtele salaatit, tomaatit ja kevätsipulit. (anna kuivahtaa)

3. Revi salaatit ison vadin pohjalle. Levitä päälle pieneksi pilkotut sipulit.

4. Jauha suolaa ja pippuria salaattipedille.

5. Paloittele mozzarella pieniksi suikaleiksi. Halkaise tomaatit ja mansikat.

6. Levitä tomaatit, mansikat ja mozzarella kerroksittain salaattipedille.

7. Viimeistele salaatin pinta kastikkeella.

Tämä sopii hyvin sekä illanistujaisiin että juhlallisempiinkin tilaisuuksiin. Tehkää, maistakaa ja ihmetelkää tätä täydellisyyttä! :)

<3:llä Jennukka

suolavesitoffee on namia!

Tänään minulla piti olla työkeikka, mutta se peruuntuikin yhtäkkiä. Mietin pääni puhki mitä tänään keksisin, kun ei töitäkään kerran ole. Päädyin lopulta Prismaan seikkailemaan ja silmiini osui glukoosisiirappipurkki. Siitä tulikin mieleeni suolavesitoffeen ohje, jota vielä en ollut kerennyt testaamaan. Siitä se idea tällekin päivälle lähti käyntiin. Ohjeen olin jo aikaisemmin tallettanut omatekemääni reseptikirjaan, joten kotiin tullessani oli helppo alkaa nopeasti etsimään loppuja aineita, mitä siihen tarvittiin.

Tässä tulee ohjetta suolavesitoffeeseen:

1. Mittaa aineet kattilaan.
- 4,8 dl sokeria
- 2,5 rkl maissitärkkelystä
- 2,4 dl glukoosisiirappia
- 1,5 dl vettä
- 2,5 rkl voita
- väriainetta ja makuesanssia (lisätään vasta kiehuttamisen jälkeen)

2. Sekoita ja anna kiehua. Laita lämpömittari kattilaan ja anna lämmön kohota 129 asteeseen.

3. Kun seos on 129 asteessa, poista kattila liedeltä ja anna jäähtyä hetki.

4. Lisää kattilaan väriaine ja makuesanssia ja sekoita.

5. Kaada seos voilla voideltuun vuokaan ja anna jäähtyä.

6. Kun seos on tarpeeksi jäähtynyt, hiero voita käsiin ja nosta massa pois vuoasta.

7. Rupea venyttelemään massaa. Muodosta puikula ja venytä se pitkäksi. Taita sitten massa kahtia ja venytä taas. (Tee tätä noin 15-20min.)

8. Muodosta valmiista massasta nauhaa ja leikkaa voidelluilla saksilla sopivan kokoisia palasia.

9. Kääri toffeet pieniin leivinpaperineliöihin ja kierrä päät.

10. Tadaa! Nyt pääset herkuttelemaan! :)


Tämä on hyvä idea vaikka joululahjaksi. Itse meinaan koristella lasipurkkeja ja tehdä itse tehtyjä karamelleja niihin. Varmasti ovat makoisia joululahjoja! :) Toivottavasti tästä ohjeesta oli jollekin hyötyä.

Ihanaa syksyä kaikille! :) <3


<3:llä Jennukka

syksyaika ja ideat lentelee

Joka ikinen syksy sama juttu. Illat alkaa pimenemään, luonto vaihtaa väriä ja sää kylmenee. Samaan aikaan minulla palaa kynttilät, juon lämmintä kaakaota ja otan sukkapuikot ja langat esille. Mietin mitä tekisin ja kun saan idean, saan toisenkin idean ja vielä kolmannen ja neljännenkin... Hups! Luen käsityöjuttuja netistä ja mitä enemmän luen, sitä enemmän innostun. Ja hupsheijaa huomaan, että minulla on viisi keskeneräistä työtä ympärilläni.

Tällä hetkellä olen virkkaamassa mattoa, neulomassa lapasia ja neulomassa työtä, jonka paljastan myöhemmin. Edelleenkään en siis ole pystynyt tekemään yhtä työtä kerralla. :D Tämä syksyn aika saa vaan pääni pyörälle. Jostain kumman syystä kun tulee syksy ja alan polttamaan kynttilöitä, alkaa minua myös jo jouluttamaan salaa. Pakko myöntää, että tänäänkin noiden virkkuu- ja neulontatöiden ohella olen suunnitellut ja paketoinut lahjoja sekä tehnyt joulukortteja. Vähän liika aikaistako? Ei minusta, mutta mä nyt olenkin tällainen jouluhullu. Joulukorteista ja paketeista kirjoittelen kuitenkin myöhemmin. Pysytään nyt vain tässä syksyssä. :)

 1. Tässä on melkein valmis matto. Halusin jotain suloista ja romanttista, joten ajattelin tämmöisen olevan hyvä lisä. Vaikken tiedäkään mihin tänne kämppään sen vielä laitan. :D Päässäni oli tietty visio minkälaisen teen ja siitä se sitten lähtikin. Mitään ohjeita en katsonut, joten tarkalleen en silmukkamääriä muista. :/

 2. Tässä on tulossa poikaystävälleni lapaset. Pitkään aikaan en ole lapasia tehnyt, joten siitä se innostus näidenkin tekoon varmaan lähti. Ensimmäinen lapanen vasta tulossa, mutta eiköhän ne nopeaan valmistu.

Poikaystävä osti itse haluamansa langan. Ja värihän piti tietenkin olla maaston värinen.
Ei taideta ikinä päästä tuosta armeijan värityksestä eroon. ;)

3. Viimeisenä alkuvaiheissa oleva työ. Neulon pelkkää putkineulosta ja tulossa on jotain jouluun liittyvää koristetta, jota en paljasta vielä. Toki saa yrittää arvailla! ;)

 Tämmöistä asiaa tällä kertaa! Kommentoida saa ja kertokaa ihmeessä, mistä haluaisitte mieluiten postauksia. :)



<3:llä Jennukka

HERÄTYS BLOGI!

Nyt on pidetty tarpeeksi pitkä tauko tämän blogin parissa. Niin paljon on kerennyt tapahtua puolen vuoden aikana: ylioppilasjuhlat, pääsykokeet, muutto toiselle paikkakunnalle, mies lähti armeijaan, uusi koulu, uudet kaverit ja uusi työ.

Tällä hetkellä asun Jyväskylässä ja yllätys yllätys opiskelen leipuri-kondiittoriksi luokanopettajan koulutuksen sijaan. En siis päässyt luokanopettajaksi opiskelemaan, mutta ehkä hyvä niin. Sillä eihän mulla ole muuta kuin aikaa koko loppu elämä opiskella ja tunnustella mikä tuntuu itselle mieluisimmalta jutulta. Sitä paitsi tällä hetkellä tämä leipuri-kondiittori ala on vaikuttanut mieleiseltä ja aioin kyllä käydä tämän ammatin loppuun. Ehkä joskus sitten opiskelen vaikka ammattikoulun opettajaksi? Sen näkee sitten, mutta vielä tulevaisuus on avoinna.

Muutin tänne Jyväskylään pieneen yksiöön heinäkuun lopulla. Totutteleminen vei aikansa, mutta kyllä nyt alkaa kaupunkielämä pikku hiljaa tuntua hyvältä. Tuntuu, että on ollut enemmän aikaa tehdä niitä omia juttujaan ja seuraavissa postauksissa onkin tulossa paljon niin käsityö kuin leipomusjuttujakin.

Toivottovasti tauon jälkeen teitä lukijoita riittää vielä. Mutta tervetuloa niin vanhat kuin uudetkin lukijat lueskelemaan ja kommentoimaan tänne! :)